Elokuvat jotka ovat rönsynneet muillekin aloille kuin elokuva-alalle

Elokuvien varjo arjessa

Elokuvia on julkaistu maailman historiassa varmasti miljoonia. Uusia leffoja tehdään jatkuvasti, eivätkä läheskään kaikki niistä edes päädy Suomeen tai suomalaisten tietoisuuteen. Hollywoodissa tuotetut elokuvat ovat tietysti tunnettuudessa oma lukunsa, mutta lisäksi leffoja tehdään valtavasti esimerkiksi Intiassa ja kaikissa muissakin maailman maissa.

Vaikka elokuvamassat ovatkin suorastaan valtavia, pystyy alan kerma nousemaan joskus legendaaristen klassikoiden maineeseen. Suosituimmista elokuvista tulee kokoaan suurempia, ja niiden ympärille kehitetään milloin mitäkin oheistuotteita. Tässä artikkelissa puhumme aiheesta lisää sekä listaamme muutamia sellaisia elokuvia, jotka tunnetaan nykyään paljon muustakin kuin vain pelkän valkokankaan tapahtumista.

Leffateollisuus tuottaa nykyään todellista massaviihdettä

Entisaikaan elokuvateollisuus oli hyvin erilainen kuin mitä tänä päivänä. Maailma ylipäätään oli vähemmän verkostoitunut kuin mitä nykyään. Elokuvia julkaistiin ennenkin paljon, mutta ne olivat pitkälti oma taiteenalansa. Suurimmatkin leffadiggarit nauttivat näin ollen suosikkielokuvistaan vain elokuvina – eivät suuremmalle alalle levinneinä brändeinä.

Nykyään elokuvista on tullut todellista massaviihdettä. Kun jokin tunnettu filmistudio julkaisee elokuvan, saattaa se saman tien laittaa myös kaikki liitännäisfirmansa töihin. Hyvänä esimerkkinä tästä on koko perheen elokuvia tehtaileva yhdysvaltalainen Disney. Kun Disney julkaisee uuden prinsessaelokuvan, käynnistyy elokuvaan pohjautuvien lelujen ja muiden oheistuotteiden valmistus välittömästi. Kun sitten elokuva viimein saapuu valkokankaalle, pääsevät sen fanit saman tien kaupalle ostamaan leluja, eväslaatikoita, tyynyliinoja ja muuta oheiskrääsää.

Lastenelokuviin liittyvien lelujen lisäksi monet elokuvat päätyvät myös vieläkin monipuolisempien oheistuotteiden kohteeksi. Joistain menestyneimmistä elokuvista saatetaan tehdä esimerkiksi televisiosarjoja, musiikkilevyjä tai jopa videopelejä. Tällaiset hieman monimutkaisemmat ja enemmän rahapanosta vaativat oheistuotteet kuitenkin edellyttävät, että elokuvasta tulee oikeasti mitä tahansa tavanomaista leffaa suositumpi tapaus.

Esimerkkejä laajalle levinneistä elokuvista

Seuraavaan olemme keränneet listan kolmesta klassikkoelokuvasta, jotka ovat kasvaneen selvästi kokoaan suuremmiksi.

1. Terminator 2: Tuomion päivä

Ison Arskan eli Arnold Schwarzeneggerin tähdittämät Terminaattori-elokuvat olivat aikanaan valtavan suosittuja. Vielä tänäkin päivänä nämä elokuvat voidaan laskea kuuluvaksi elokuvahistorian suosituimpien ja menestyneimpien kastiin.

Terminator 2: Tuomion päivä (Judgment Day) julkaistiin vuonna 1991. Hulppean scifi-seikkailun ohjasi yksi Hollywoodin ykkösmiehistä eli James Cameron. Elokuvassa Terminaattori lähtee taistelemaan T-1000-nimistä kyborgia vastaan.

Terminator 2 oli vuoden 1991 tuottoisin elokuva. Se tuotti studiolleen peräti 520 miljoonaa dollaria, mikä on nykyrahassa vielä merkittävästi enemmän. Elokuvasta tehtiin valtavasti oheistuotteita jo aikanaan, minkä lisäksi niiden tulva on jatkunut myöhemminkin. Verovapaat nettikasinot päästävät suomalaiset pelaajat jopa pelaamaan Terminator-sarjasta tehtyjä kolikkopelejä. Kyseisissä kolikkopeleissä kuullaan tuttua musiikkia ja nähdään ikimuistoisia kohtauksia elokuvasta. Lisäksi olemassa on luonnollisestikin useita uhkeita Ison Arskan ulkonäöllä varustettuja kyborgileluja.

2. Gladiator

Gladiator on niin ikään todellinen klassikkoleffa. Se julkaistiin vuonna 2000, ja pääosissa heilui lihaksikas skotti Russell Crowe Maximuksen roolissa. Ohjaajana toimi Ridley Scott, joka onnistui voittamaan elokuvallaan peräti viisi Oscar-patsasta. Yksi näistä patsaista tuli vieläpä vuoden parhaasta elokuvasta.

Peräti 460 miljoonaa dollaria tuottanut Gladiator sai myöhemmin myös jatko-osan. Lisäksi myös siitä on julkaistu kolikkopeli, jonka moni suomalainen kasinoiden ystävä varmasti tuntee. Kaikkein vahvimmin Gladiator on kuitenkin levinnyt nettiyhteisön joukossa GIF-käytössä. Tunnettu kohtaus, jossa keisari näyttää peukkua alaspäin esiintyy monissa yhteyksissä hauskoina GIF-kuvina.

3. Jurassic Park

Listamme viimeiseksi otimme elokuvan, joka ei juuri esittelyjä kaipaa. Steven Spielbergin ohjaama Jurassic Park on saanut ympärilleen varmasti enemmän oheistuotteita kuin melkein mikään muu elokuva. Myönnettäköön tosin, että alun perin Jurassic Park perustui Michael Crichtonin romaaniin, joten se ei oikeasti aloittanut elokuvana.

Ensimmäinen Jurassic Park -elokuva julkaistiin jo yli 30 vuotta sitten eli vuonna 1993, ja se onnistui keräämään tekijöilleen peräti miljardin dollarin rahapotin. Hyödyksi oli varmasti elokuvan dinosaurusteema, joka vetosi yhtä lailla aikuisiin kuin perheen pienimpiinkin. Elokuva itsessään oli toki melko jännittävä, mutta silti myös lapset nauttivat sen ympärille kehitetyistä oheistuotteista.

Jurassic Parkille on sittemmin tehty lukuisia jatko-osia. Lisäksi leffan logolla varustettuja vaatteita ja leluja on olemassa valtavasti. Samaten videopelejä ja kolikkopelejä on veistelty teemasta useita.

Osa elokuvista sopii toisia paremmin oheiskäyttöön

Aina elokuvan suuri suosio ei ole tae siitä, että elokuvasta tulisi menestys myös oheistuotteiden osalta. Yleensä vaaditaan, että elokuvalla on tarpeeksi vahva ja helposti muihin käyttötarkoituksiin vietävä brändi. Esimerkiksi äärimmäisen suosittu Titanic-elokuva ei ole saanut ympärilleen juurikaan oheistuotteita – ellei sitten huikeaa musiikkialbumia oteta huomioon. Lapsille elokuvasta tehdyt lelut eivät ehkä olisi kovinkaan sopivia, koska elokuva perustuu aitoon onnettomuuteen. Myöskään kovin kummoista tai pitkäkestoista videopeliä ei jäävuoreen törmäämisestä välttämättä saisi.

Lopuksi

Jos jokin asia nykymaailmassa myy hyvin, pyritään siitä lypsämään irti niin paljon rahaa kuin vain suinkin mahdollista. Elokuvamaailmasta tutut vahvat brändit eivät ole tähän mikään poikkeus.

Jaa tämä Artikkeli:

Lue myös näitä:

Netflixin Top 10 -sarjat

Netflixin Top 10 -sarjat

Squid Game Squid Game oli ilmiö, joka valtasi maailman. Sarja kertoo rahavaikeuksissa olevista ihmisistä, jotka osallistuvat salaperäiseen selviytymiskilpailuun. Luvassa on

Lue Lisää